lauantai 29. elokuuta 2009

Väsynyt - ei onnellinen

Okei, väsynyt ja angstinen lähinnä. Sen siitä saa kun herää aikasin ja valvoo liian pitkään, ja viettää päivänsä keksimällä turhia murheita, pelkäämällä turhia asioita ja toivomalla toivottomia.




Ikäkriisikin on, as you can see.





keskiviikko 19. elokuuta 2009

Tämä hetki ja tulevaisuus

En pelkää tulevaisuutta enää ihan niin paljon kuin vielä vähän aikaa sitten. Tai no - edelleen hirvittää se, mitä teen koulun jälkeen kun pitäis olla aikuinen ja vastuullinen, mutta pystyn nykyisin ajattelemaan pidemmälle kuin kaks päivää. Ei ahdista ajatella kuukautta eikä edes kahta, ja olen tosissani suunnitellut asioita ensi kevääksi. Olen aika ylpeä.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Nothing to say

Tukehdun olooni, itseeni.

Inhoan itseäni enemmän kuin pitkään, pitkään aikaan.





Ollapa järkevä.

torstai 6. elokuuta 2009

I'm so tired.

Mä olen aivan helvetin väsynyt, sekä fyysisesti että henkisesti. Nukun vähintään kymmenen tunnin yöunet, ja silti on äärimmäisen raskasta repiä ruho ylös sängystä (ja ei, vähemmän nukkuminen ei auta). Olen ihan koomassa päivän, ja sitten viimeistään neljän aikoihin olen taas niin väsynyt, että on pakko nukkua tunti, joka tosin yleensä venyy puoleksitoista, kun en taas pääse ylös sängystä. Haluan vaan nukkua, nukkua ja nukkua koko ajan, en jaksa olla hereillä, näyttää iloista ja pirteää naamaa samalla, kun hukun omiin ajatuksiini, joita en osaa pukea sanoiksi. Nukkuminen on niin paljon helpompaa.

Niin, ne ajatukset. Kaikki on ihan sekaisin. Kaiken pitäis oikeasti olla ihan hyvin, ei mulla ole mitään ongelmia nyt, ei mitään tärkeää mietittävää, ei mitään selvitettävää. Ja ehkä juuri siksi mulla on kamalan tyhjä olo, ja kehittelen mielessäni ongelmia asioista, jotka voisin sivuuttaa olankohautuksella ja unohtaa. Mutta ehei, enhän mä niin tee. Kehitän ongelmia, mietin niitä päivät pitkät niin kauan että väsyn ja pääsen taas nukkumaan.
Kaikki on yhtä harmaata puuroa, joka ei katoa syömällä (ei kuvaannollisesti, eikä kirjaimellisesti, eikä myöskään oksentamalla). Rakastan ja vihaan samoja ihmisiä, toivon ja pelkään samoja asioita, eikä missään ole mitään järkeä.

Tahtoisin kovin osata kertoa jollekulle, mikä vaivaa, ja selvittää asiat ja päästä eroon väsymyksestä, mutten osaa muodostaa lauseita, ja vaikka osaisinkin, en saisi niitä ulos. Olen ihan lukossa.


You know I can't sleep, I can't stop my brain
You know it's three weeks, I'm going insane
You know I'd give you everything I've got
for a little peace of mind