Pari kysymystä:
Jos ihminen tietää kyllästyvänsä muihin ihmisiin ja kertoo sen niille muille, voiko edes olettaa, että muut ihmiset haluavat olla missään tekemisissä?
Jos tietää saman kyllästymisen tapahtuvan seurustellessa ja seurustelukumppanikin tietää sen, onko suhteessa yleensäkään mitään järkeä?
Miten uskaltaa olla jonkun ystävä, kun jossain tietää sen jonkun jossain vaiheessa lopettavan yhteydenpidon, koska on kyllästynyt eikä enää hyödy ihmisestä?
En mä oleta, että olisin loppuelämäni saman ihmisen kanssa, ei, en ylipäätään ymmärrä, miten jotkut voi olla 17-vuotiaina tavattoman varmoja, että menevät sen hanipupun kanssa naimisiin, hankkivat pari lasta ja vanhenevat sitten yhdessä kiikkustuoleissa istuskellen. Haloo, realismi? Joo, tuollaistakin tapahtuu, mutta en minä jaksa olla niin optimisti, että uskoisin omalla kohdallani tuollaiseen.
Joten mikä järki koko seurustelusysteemissä on? Onhan se kivaa hetken, mutta jos sattuu olemaan pessimisti, tai edes realisti, niin en tajua. Ihminen kuitenkin pohjimmiltaan hakee sitä elämänkumppania. Ja sitten ajattelen parin kuukauden jälkeen näin. Onko hyvä?
Muutama vuosi sitten olin varsin naiivi ja uskoin viettäväni loppuelämäni saman tytön kanssa. Ei tässä nyt voi luottaa sitten yhtään mihinkään, kun huomaa keräävänsä ympärilleen narsisteja ja muita hulluja. Niinkuin muutenkaan olisin luottanut ihmisiin pariin viime vuoteen - ei ole ollut mitään syytä. En voi luottaa edes itseeni, miten sitten muihin?
Ja kuitenkin olen riippuvainen ihmisistä. Jokseenkin varmasti tulen pettymään jokaiseen ihmiseen elämässäni jossain vaiheessa, ehkä sen vain kuuluu olla niin. Mutta haluan olla ihmisten kanssa, käydä henkeviä keskusteluja, valvoa koko yön ja nauraa kaikelle, kiehnätä jonkun kyljessä, rakastaa. Riidellä, jos se on ainoa mahdollinen kanssakäymisen muoto. En pärjää ilman sosiaalisia kontakteja silloin tällöin, vaikka viihdyn omissa oloissanikin. Haluan nähdä useammin niitä ihmisiä, joiden kanssa harvemmin olen tekemisissä, riistää aikaa niiltä, joiden ympärillä elämäni pyörii. Haluan seurustella, vaikka kaikki päättyisikin riitoihin, välien katkeamiseen.
Haluan kokea.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
torstai 11. kesäkuuta 2009
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
En jaksa nyt vain keksiä mitään hurjan syvällistä biisinnimeä otsikoksi.
Eräällä foorumilla keskusteltiin pettämisestä varsinkin lesbosuhteissa. Kopioin tekstini suoraan tänne:
----, sua ymmärrän vallan loistavasti. Kun joutuu petetyksi, menee aika hienosti luottamus. Okei, mua on pettänyt vaan naiset (koska miehistä on kahden päivän kokemus, eikä se ukko nyt pettäis vaikka käskis, ihme takertuja), mutta siis. Jotenka en luota ihan hirveästi naisiin, mikä tietysti haittaa hippusen suhteiden muodostamista. Pystyn luottamaan miehiin paljon paremmin, koska mulla on hyviä miespuolisia ystäviä (ja naisiakin tietysti), joiden kanssa voin olla muutenkin avoimempi kuin joidenkin naisten.
Edellinen naisenihan tosiaan petti mua useamman kerran, koska ei laskenut esmes suutelua tai seksiä ilman tunteita pettämiseksi, ja koska ei oltu sovittu mitään siitä, missä menee pettämisen raja. Yippee, enhän mä ajatetellut, että tuollasesta asiasta pitää oikeasti sopia jotain! Ihmisillä on erilaisia arvoja kaikessa.
Eikä tuo nyt mun mielestä ole mitenkään vanhoillista, tai sitten oon myöskin jokseenkin vanhoillinen. Välillä leikittelen ajatuksella ihan vaan sinkkuilusta niin, että tosissaan voisin tulla ja mennä ja tehdä mitä ikinä haluan kenen kanssa vaan haluan ilman suurempia tunteita ja sitoumuksia. Muttei musta siihen kuitenkaan olisi, mä kiinnyn ihmisiin liikaa, rakastunkin ihan liian helposti ja nopeasti vaikken sitä aina haluais edes itelleni myöntää. Toisaalta suhteessa olokin tuntuu joskus vaikealta, jos alan ajatella yhtään pidemmälle. Tyttöni seurusteli edellisensä kanssa käsittääkseni about 7kk. Mun pisin suhteeni on tosissaan ollut sen 3kk, joten ajatus niinkin "pitkästä" suhteesta kuin vaikka puoli vuotta alkaa ahdistaa, vaikka miten tahtoisin olla sen ihmisen kanssa. Jotenka yritän olla suuremmin ajattelematta tulevaisuutta ja elää päivän kerrallaan, niin pysyn oikein tyytyväisenä. Meneehän aika niinkin.
Ja sitten jos poikkean aiheesta vähän ja hehkutan. Mä en ole ollut pitkään aikaan näin onnellinen hetkellisestä ahdistumisesta huolimatta. Mulla on vain niin hyvä olla tuon naisen kanssa. Ei tarvitse pelätä saavansa turpiinsa jos sanon jotain vähän väärin, tai kattoa koko ajan toisen perään ettei se mene tekemään itselleenkään mitään tyhmää. Nuokin pelot käväisee aina välillä mielessä, ilmeisesti edellinen suhde jätti muhun jonkinlaiset jäljet, mutta ehkä pääsen niistä eroon ajan kanssa.
...Mikä romaani.
----, sua ymmärrän vallan loistavasti. Kun joutuu petetyksi, menee aika hienosti luottamus. Okei, mua on pettänyt vaan naiset (koska miehistä on kahden päivän kokemus, eikä se ukko nyt pettäis vaikka käskis, ihme takertuja), mutta siis. Jotenka en luota ihan hirveästi naisiin, mikä tietysti haittaa hippusen suhteiden muodostamista. Pystyn luottamaan miehiin paljon paremmin, koska mulla on hyviä miespuolisia ystäviä (ja naisiakin tietysti), joiden kanssa voin olla muutenkin avoimempi kuin joidenkin naisten.
Edellinen naisenihan tosiaan petti mua useamman kerran, koska ei laskenut esmes suutelua tai seksiä ilman tunteita pettämiseksi, ja koska ei oltu sovittu mitään siitä, missä menee pettämisen raja. Yippee, enhän mä ajatetellut, että tuollasesta asiasta pitää oikeasti sopia jotain! Ihmisillä on erilaisia arvoja kaikessa.
Eikä tuo nyt mun mielestä ole mitenkään vanhoillista, tai sitten oon myöskin jokseenkin vanhoillinen. Välillä leikittelen ajatuksella ihan vaan sinkkuilusta niin, että tosissaan voisin tulla ja mennä ja tehdä mitä ikinä haluan kenen kanssa vaan haluan ilman suurempia tunteita ja sitoumuksia. Muttei musta siihen kuitenkaan olisi, mä kiinnyn ihmisiin liikaa, rakastunkin ihan liian helposti ja nopeasti vaikken sitä aina haluais edes itelleni myöntää. Toisaalta suhteessa olokin tuntuu joskus vaikealta, jos alan ajatella yhtään pidemmälle. Tyttöni seurusteli edellisensä kanssa käsittääkseni about 7kk. Mun pisin suhteeni on tosissaan ollut sen 3kk, joten ajatus niinkin "pitkästä" suhteesta kuin vaikka puoli vuotta alkaa ahdistaa, vaikka miten tahtoisin olla sen ihmisen kanssa. Jotenka yritän olla suuremmin ajattelematta tulevaisuutta ja elää päivän kerrallaan, niin pysyn oikein tyytyväisenä. Meneehän aika niinkin.
Ja sitten jos poikkean aiheesta vähän ja hehkutan. Mä en ole ollut pitkään aikaan näin onnellinen hetkellisestä ahdistumisesta huolimatta. Mulla on vain niin hyvä olla tuon naisen kanssa. Ei tarvitse pelätä saavansa turpiinsa jos sanon jotain vähän väärin, tai kattoa koko ajan toisen perään ettei se mene tekemään itselleenkään mitään tyhmää. Nuokin pelot käväisee aina välillä mielessä, ilmeisesti edellinen suhde jätti muhun jonkinlaiset jäljet, mutta ehkä pääsen niistä eroon ajan kanssa.
...Mikä romaani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
