Kuten olen useampaan kertaan todennut, olen ihastunut. Minulle ihastuminen on... no, yleensä yhtä helvettiä. Tai siis. Tietysti rakastan sitä pilvissä leijumisen tunnetta, on ihanaa nukahtaa sen miss perfectin kuva mielessä varsinkin, jos tuntee saavansa vastakaikua. Mutta ongelma on, yllätysyllätys, syöminen. Tällä kertaa ihastuksen kohteeni sattuu olemaan hyvinkin hoikka tapaus, ja minä perfektionistina haluan päästä samaan. Kaikki viimeisimmät ihastukset on olleet "turvallisia", jotenkin alitajuisesti olen kai hakenut ihmisiä, joille en voi olla kateellinen painojutuissa. Mutta minkäs teet, kun eteen kävelee nainen, joka on maailman täydellisin, mutta joka saa minut stressaamaan painosta ihan kamalasti. Tietysti se on loistavaa thinspiraatiota, mutten minä haluaisi kadehtia tuttuja ihmisiä. Se on jotenkin niin kieroutunutta.Kerrotaanpa kuitenkin hyviä uutisia. En ole oksentanut pitkään aikaan, yippee. Tosin olen jokseenkin kituuttanut nälässä, mikä taas sattuu johtamaan ahmimiseen. Tämäkin viikko meni helposti alle 1000 kcal/päivä, parhaimpina päivinä pysyttelin n. 600 kalorissa (aikuisen GDA on 2000 kcal). Ja äsken sorruin ja vedin varmaan parikymmentä lihapullaa napaani yhdeltä istumalta. Mutta! Enpäs oksentanut. Hyvä minä.
No jaa. En halua puhua vain syömisvammaamisesta, se ei kiinnosta ihmisiä, joilla ei ole kokemusta mokomasta pelleilystä. Mistähän kertoisin? Ah, ihastuksesta!
Olen kirjoittanut tänne pariin kertaan, että vastakaikua ei ole tullut tuolta tytöltä. Okei, olen vähän huijannut, koska en ole ollut varma, onko kaikki vihjailut olleet vain vitseinä otettavia, vai ihan aitoja, mutta nyt... Johan tässä melkein ollaan herttainen pariskunta. Okei, ei edes melkein. Tarvitsisi päivän kahden, niin näkisi mitä tapahtuu. Ei mun ja jonkun tytön välillä ole ollut ikinä tällaistä sähköä, tai mitä nyt ikinä lieneekään (nyt kun sanon näin, käy tietysti ilmi, ettei tuo tyttö minua kohtaan mitään tunne - ei olisi uutta). Thumbs up!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti