Häpeä ja kateus

... Vaikkei ehkä niinkään häpeä, eikä edes kateus, vaan jotain ihmeellistä syrjintää ja "minä olen ainoa oikea" -meininkiä.

Olin eilen ystävän 18-vuotissynttäreillä. Siellä oli kaksi porukkaa eri huoneissa. Porukat eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Minä olin porukassa, jossa oli yläasteelta puolituttuja ihmisiä ja muutama hyväkin kaveri. Toisessa porukassa oli ihmisiä, jotka tiedän (edellisessä entryssä toisena mainitun) ex-ystävän kautta. Kolme näistä oli lesboja.

En pysty ymmärtämään, miksi ainakin lesboilla (en yleistä, mutta usein olen törmännyt tähän) on jotain tuntemattomia lesboja vastaan. Nämäkin mainitut kolme käsittääkseni tietävät munkin olevan homo. Luulisi siis, että se toimisi yhdistävänä asiana. Vaan ei, noiden kolmen puolelta se oli ihmeellistä nenänvartta pitkin katsomista asenteella "et sä kuitenkaan oo oikeesti lepakko, oot joku wannabe". Siis, mitä? Miksi? Onko lesbous oikeasti asia, jolla pitää päästä ylpeilemään kun on seurassa, jossa enemmistö on heteroita? Onko se nyt sitten niin hienoa olla erilainen? Tai tietysti se on, mutta ei lesbous nyt voi niin hurjan hienon erikoista olla.

Minua olisi lähinnä kiinnostanut mennä juttelemaan näille kolmelle, mutten viitsinyt tuon naurettavan asenteen takia. Kaksi heistä seurusteli keskenään, ja jos en ihan väärässä ole niin kolmannellakin on tyttöystävä. Minä olen sinkku, joten en varmastikaan voi olla oikeasti lesbo, eihän mulla ole mitään millä todistaa se.

Ei hyvä isä.