Eräs hyvä ystäväni eksyi lukemaan tätä blogia, vaikka tarkoitus olikin pitää tämä blogi anonyymina. Ystävä huolestui, ja minua hävetti. Ymmärrän kyllä, että syömisvammailuni selviäminen saa väkisinkin huolestumaan, mutta kun ei siihen ole syytä. Ilman keskittymistä ruokaan ja laihdutukseen elämäni olisi paljon kurjempaa, oikeasti. Kun on joku asia, johon keskittymällä saa ylimääräiset masentelut pysymään poissa, elämä on helpompaa. En kuitenkaan halua, että minusta huolehditaan enkä varsinkaan, että tekemisiäni vahditaan, joten pyydän: te, jotka luulette olevanne kykeneviä huolehtimaan hyvinvoinnistani, jättäkää lukeminen.Edellisessä merkinnässä kerroin ystävästäni, joka petti tyttöystäväänsä. Hän pisti tänään varmaan lopullisesti välit poikki tällaiseen paskiaiseen, käski kuolla, toivotti hyvää matkaa helvettiin ja naureskeli, että miten edes viitsin ihmetellä, miksi olen yksin. No jaa - varmasti kuolenkin joskus, en usko helvettiin enkä edes ihmettele, miksi olen yksin. Ja ei, minulla ei tule ikävä tuota ihmistä. Hän on aiheuttanut minulle niin paljon ongelmia, että ihmettelen, miten en ollut vielä saanut tarpeekseni hänestä. Joo, onhan hän ollut tukena ja kaikkea, mutta loppujen lopuksi - mitä teen ystävällä, johon en voi luottaa oikeastaan ollenkaan?
Olen edelleen ihastunut, mutta. Vastakaiku? Ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti