keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

This fine social scene

Minä olen hyvin sosiaalinen ihminen. Musta on ihanaa tavata uusia ihmisiä, saada uusia ystäviä. Tulen toimeen ihan erilaisten ihmisten kanssa, joten minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada kavereita. Äiti joskus sanoi, että puhuisin itselleni ystävän vaikka kivestä (enpä ole kyllä vielä tuota yrittänyt). Minun on helppo mennä vaikka kaupungilla puhumaan jollekin tuntemattomalle, jos satun vaikka tykkäämään henkilön hiuksista tai vaatteista tai jostain. Saatan tosin alkaa änkyttää, jos itsevarmuus yhtäkkiä pettääkin, mutta en halua edes ajatella että niin tapahtuisi. Manaamista sellainen on. Jos menen puhumaan vain mahdollisimman nopeasti, sen enempää miettimättä, selviän paremmin, kuin jos miettisin etukäteen mitä aion sanoa. Spontaanius kunniaan!

Parhaalle ystävälleni uusien kavereiden saaminen on aina ollut vaikeaa, ja suurin osa ystävistäni on vähemmän sosiaalisia kuin minä. Ymmärrän sen kyllä; hirveän monelle ei tule ensimmäisenä mieleen, että ihmiselle, jolla on kiva paita, voi käydä sanomassa mielipiteensä. Mun mielestä se nyt vain on hauskaa. En tiedä, tuleeko muille ihmisille hyvä mieli kun tuntematon tulee kehumaan, mutta minulle ainakin tulee. Tai no, mulle tulee hyvä mieli melkein mistä tahansa kommentista, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen (jälkimmäisiä tuntuu tulevan enemmän, sen siitä saa, kun näyttää tältä).

Tänään olisin tahtonut käydä sanomassa jotain eräälle tytölle, joka oli kanssani samalla bussipysäkillä. Olen nähnyt hänet aikaisemminkin, ja jo silloin ihastelin hänen vaatteitaan, erityisesti niitä samoja housuja, jotka hänellä tänäänkin oli. Aivan ihanat sammalenvihreät leveät vakosamettihousut. Ah. Tänään huomasin, että hänen laukussaan oli jotain sateenkaariraitaisia pinssejä tms. Melkein menin kysymään, onko tyttö homo vai muuten vain sateenkaariaktivisti, mutten ehtinyt, kun hänen bussinsa tuli jo. Okei, ehkä tuollainen kysymys olisi ollut vähän tungetteleva, mutta olisin voinut mennä ihan vain vaikka kehumaan niitä housuja tai jotain! Nyt harmittaa, kun hidastelin ja missasin tilaisuuden. Yritän löytää tuon tytön vielä, vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta tapaukselta jo ihan ulkonäön perusteella.

1 kommentti:

  1. Mä oon kans just tommonen että meen kehumaan tuntemattomille niitten vaatteita ja varsinkin hiuksia! Just eilen taisin nähän aivan älyttömän kauniin tytön jonka hiuksia mun oli heti pakko käydä kehumassa.

    Oli pakko tulla ilmottamaan tämmönen asia, vaikka en edes tunne sinua. It's just me.

    VastaaPoista